Huono festivaali Outokummussa laajenee sisällöllisesti?Tiedote 1.12.2007 Vuosittain Outokummussa järjestettävä Huono Festivaali on valinnut tämän vuotiseksi teemakseen PALJOUDEN. Käytännössä tämä teema pitää sisällään runsaasti alateemoja kuten väenpaljouden, tavaran paljouden sekä teemojen paljouden teemat.
Kuka tahansa voi tulla osallistumaan tai esiintymään Outokummun Teatteritalolla sunnuntaina 9.joulukuuta vähän ennen iltaseitsemää järjestettävään tapahtumaan. Teeman mukaisesti paikalle toivotaan aikaisemmista huonoista festivaaleista poiketen paljon yleisöä mukanaan mahdollisimman paljon erilaista tavaraa sekä mielessään mahdollisimman paljon erilaisia teemoja.
Jos yleisöä tulee paikalle paljon, huonon festivaalin keskeisenä tarkoituksena oleva yhteistä vaivautuneisuuden tunnetta tukemaan tulee kyseisen tunteen sisartunne, ahtauden tunne. Tosin tällöin kaikkia festivaalivieraita ei paloturvallisuusmääräysten nojalla voida ottaa sisään kerralla, jolloin kyseeseen tulee yleisön kierrättäminen tai pihalle tai muualle lähiympäristöön perustettava varjofestivaali.
Festivaalin suurta ihmismäärää tullaan hyödyntämään mm. erilaisissa ahtautumisnäytöksissä. Muista festivaalin ohjelmanumeroista mainittakoon mm. yllätysesiintyjä, joka on tänä vuonna Jari Turpeinen.
Outokummussa järjestettävä huono festivaali on tapahtuma, joka järjestetään paikallisella murteella ilmaistuna "rätkäyttämällä". Tämä tarkoittaa sitä, ettei tapahtuman sisältöä linjata etukäteen eikä tapahtuman käytännön järjestelyjen eteen jakseta nähdä juurikaan vaivaa. Festivaalin ydinsisältö kiteytyy "Kuhan on festivaalit" -tokaisuun.
Festivaalin pääsylipputulot menevät hyväntekeväisyyteen. Ne lahjoitetaan alueellista keskittämistä suosivan toiminnan edistämiseen.
Tiedustelut p. 0400-911 532/ Henry Räsänen Toimintaryhmä Hohtimet
|